Oulu on sopivan kokoinen, tuulinen ja hyvä pyöräilykaupunki. 

Haastattelimme korkeakouluopiskelijaa, joka opiskelee ja työskentelee Oulussa.  

Oulu on sopivan kokoinen, tuulinen ja hyvä pyöräilykaupunki.

Osaavat, maalaisjärjellä ajattelevat ja toimivat ihmiset ovat yksi Oulun kilpailueduista. Vahvuuksiksi sanoisin myös hyvät liikenneyhteydet junalla ja lentokoneella, ja se että kaikki tarpeelliset palvelut löytyvät Oulusta. Opiskelumahdollisuudet ovat myös laajat. Opintokokonaisuuksissa olisi kuitenkin kehitettävää; lähiopetustunteja on karsittu ja ne on korvattu verkko- ja etäkursseilla. Omissa opinnoissani itsenäiset kurssit eivät ole ainakaan toimineet. Tämän takia valmistuvat opiskelijat eivät ole valmiita työelämään. Työelämän ja opiskelijoiden kuilua tulisi pienentää. Luennoilla voisi käydä enemmän työelämänedustajia kouluttamassa sekä kertomassa yrityselämästä. 

Koen, että Oulu ei ole oikein pysynyt kehityksessä mukana. Tampere on mennyt edelle. Nokian irtisanomisten jälkeen ex-nokialaisten perustamat yritykset pelastivat Oulun. Koen, että täällä on kuitenkin toistaiseksi hyvä olla.  En osaa sanoa jäänkö Ouluun. Tampereelle muutto on myös yksi houkutteleva vaihtoehto ja sinne voisin muuttaa seuraavaksi.   

Näen Oulun vuonna 2030 vetovoimaisena opiskelijakaupunkina ja erityisesti koulutuksen tasoon on satsattu. Elämyskaupunki, jossa on paljon vapaa-ajanviettovaihtoehtoja. Itseohjautuvat sähköautot ovat arkipäivää ja Kiinalaiset sekä muut turistit ovat löytäneet Ouluun. Uskon myös, että Oulu on vetovoimaisin kaupunki heti Tampereen ja Helsingin jälkeen.  Keskustan alue on hiljentynyt ja painopiste on siirtynyt yliopiston alueelle ja opiskelijat viettävät aikaansa ennemmin siellä.